Haku
aixFOAM Nuppuprofiloitu - Nuppujen avulla melua vastaan

Äänieristys ja meluntorjunta vaahtomuovilla

Äänet ja melu ympäröivät meitä päivittäin – niin päiväsaikaan kuin öisin. Niin asunnossa, kadulla kuin työpaikallakin: Melu ympäröi meitä kiistämättä kellon ympäri. Siitä on tullut yksi aikamme merkittävimmistä ympäristöongelmista – ennen kaikkea liikenteen melusta (lentokoneet, autot, kiskoliikenne). Tämä jatkuva taustamelu ei ole vain hermoille käyvää, vaan sillä voi olla myös vakavia, negatiivisia vaikutuksia terveyteemme. Kuulon heikentyminen, stressi sekä sydän- ja verenkiertovaivat voivat olla seurausta liian suuresta päivittäisestä melukuormituksesta. Mutta lisääntynyt melutaso voi aiheuttaa ongelmia tämän lisäksi myös keskinäisessä kommunikoinnissa, tiedon vastaanottamisessa tai keskittymiskyvyssä.

Päivittäisen melukuormituksen vähentämiseksi on ryhdyttävä kohdennettuihin toimenpiteisiin, joilla äänieristys tai meluntorjunta saadaan toteutettua. Melunlähteiden huolellisen käsittelyn ohella siihen kuuluvat myös rakennustekniset toimenpiteet, kuten äänieristettyjen ovien ja äänieristettyjen ikkunoiden asennus saneerauksen yhteydessä tai meluesteen pystyttäminen vilkkaasti liikennöidyn tien ja asuinalueen välille.

Näiden toimenpiteiden lisäksi myös vaahtomuovisten akustiikkaelementtien – tarkemmin sanottuna akustiikkavaahtomuovin – paikallinen käyttö voi auttaa äänen ja melun vähentämisessä.

Seuraavassa tarkastelemme, miten melu oikeastaan syntyy. Olemme tähän koonneet muutamia kiinnostavia faktoja vaahtomuovista äänieristyksenä.

Mistä melu syntyy arkipäivässämme?

Melun luokittelu on yksilöllistä. Eri äänilähteitä ihmiset pitävät erilaisessa määrin häiritsevinä.

Yleisesti melun syntymisen voidaan katsoa johtuvan kahdesta syystä: Melua syntyy ensinnäkin korkeasta äänenpainetasosta. Sen aiheuttaja voi olla esimerkiksi paineilmavasara tai radio.

Toisaalta epätoivottu jälkikaiunta voi vaikuttaa kielteisesti huoneakustiikkaan. Se johtaa pidentyneisiin jälkikaiunta-aikoihin ja useampien äänien kerrostumiseen. Jälkikaiunta-ajan ollessa liian pitkä seuraavat tavut peittyvät puhuttaessa. Tämä hajottaa puhesignaalia ja johtaa siihen, että puhetta on vaikeampi ymmärtää. Myös muut äänet (yskiminen, tuolien siirtely, näppäimistön naputtelu, jne.) jäävät liian pitkään ilmaan niin, että melutaso nousee. Kaiken kaikkiaan liian pitkien jälkikaiunta-aikojen vuoksi taustamelun määrä siten lisääntyy huoneessa.

Akustiikkavaahtomuovin käyttö äänen vaimennuksessa

Vaahtomuoviset akustiikkaelementit soveltuvat sekä äänenpainetason laskemiseen (ääneneristys/äänieristys) että myös huoneakustiikan parantamiseen (äänenvaimennus/äänen absorptio).

Ääneneristyksenä vaahtomuovia voidaan käyttää esimerkiksi seinissä, katoissa ja lattioissa, mutta myös koneiden suojaverhouksena tai äänitysstudioiden äänieristyksenä.

Ääntä vaimentavana absorbenttina akustiikkavaahtomuovi vähentää jälkikaiunta-aikoja ja häivyttää häiritseviä taajuusalueita. Siten se parantaa puheen ymmärtämistä julkisissa tiloissa, kuten toimistoissa, puhelinpalvelutiloissa tai kouluissa ja päiväkodeissa. Myös kodin omassa hifi-studiossa tai musiikkihuoneessa voi sointi sen ansiosta olla suurenmoista.

Laatua suoraan valmistajalta

Jotta meluntorjunta olisi tehokasta, on tietenkin tärkeää ottaa huomioon vaahtomuovin laatu. Vain korkealaatuisesti valmistettuna akustiikkavaahtomuovi pääsee osoittamaan täydellisen potentiaalinsa meluntorjunnassa.

Valmistajana, jolla on yli 60 vuoden kokemus ääneneristyselementtien tuotannosta, me aixFOAM -yhtiössä annamme siksi erityisen suuren arvon tavaroidemme laadulle. Kaikki aixFOAM-verkkokaupassa olevat akustiikkaelementit tarkastetaan siksi säännöllisesti perinpohjin, jokaista huokosta myöten.

aixFOAM-vaahtomuovin edut äänenvaimennuksessa

  • Pienihuokoinen pinta
    Koostumuksensa ansiosta vaahtomuovi on erityisen tehokas äänenvaimennin. Huokosten läpi ääni pääsee syvälle materiaalin sisään, missä se absorboidaan.
  • Silmää miellyttävää
    Vaahtomuovi on äärimmäisen joustava valmistusaine. Sitä voidaan muokata ja siitä voidaan valmistaa hauskannäköisiä profiileja, kuten pyramidien muotoista tai nuppumaista vaahtomuovia. Lisäksi tarjoamme lukuisia eri värejä ja huopapintoja.
  • Joustavaa käyttää, helppo asentaa
    Saat äänieristelevymme eri paksuuksina ja tarvitsemasi ääneneristyksen jokaiseen vaatimukseen muokattuna. Lisäksi voit valita eri asennusmahdollisuuksista, kuten seinälle tai kattoon tulevista ripustuskaseteista tai liimapinnalla varustetuista ääniabsorbenteista.
  • Helppoa käsitellä
    Akustiikkavaahtomuovia voidaan asennuksen yhteydessä helposti muokata tavallisilla työkaluilla tai kotitalouteen kuuluvilla laitteilla. Tämän vuoksi se on niin suosittua.
  • Loistavat palosuojausominaisuudet
    Äänieristelevymme ovat saatavissa eri paloluokissa. Ne eivät ole vain palon leviämistä estäviä, vaan täyttävät palosuojausluokan DIN4102 B1 vaatimukset.
  • Äänieristyksen tehokas suunnittelu
    Tarkasti määritettyjen laatustandardien ansiosta äänieristys pystytään suunnittelemaan aixFOAM-ääniabsorbenteilla kohdennetusti. Ammattitaitoiset suunnittelijamme neuvovat sinua maksutta!

Tutustu aixFOAM-verkkokauppaamme tai anna äänen asiantuntijoidemme neuvoa sinua maksutta palvelunumerossa. Autamme sinua löytämään sopivan ratkaisun äänieristykseen/meluntorjuntaan – vähemmän melua ja enemmän hiljaisuutta arkipäivään.

Tietoruutu

Melu ympäröi meitä melkein 24 tuntia päivässä. Tällä jatkuvalla melukuormituksella voi olla vakavia seurauksia terveydellemme. Siksi tehokas äänieristys on ehdottoman tärkeää.

Äänenvaimennusta vaahtomuovilla

Akustiikkavaahtomuovia olevat ääniabsorbentit sopivat koostumuksensa ansiosta erityisen hyvin äänieristykseksi. Ne voivat vähentää melua ja lyhentää jälkikaiunta-aikoja. Näin äänenvoimakkuuden tasoa voidaan laskea ja huoneakustiikkaa parantaa.

Merkkituote suoraan valmistajalta

Kun valitset akustiikkaelementtejä saadaksesi parhaan mahdollisen äänenvaimennuksen, kannattaa sinun ehdottomasti huomioida akustiikkavaahdon laatu. Meillä aixFOAM-yhtiössä on siksi erittäin korkeat laatustandardit. Tarkastamme vaahtomuovimme säännöllisesti. Meiltä löydät mitä erilaisimpia vaahtomuovilevyjä ja meluntorjuntaan tarkoitettuja vaihtoehtoja.

Tarvitsetko apua?
Yhteystiedot kysymyksiä varten

Soita meille tai lähetä meille sähköpostia. Ammattimaisten suunnittelijoidemme maksuttomassa neuvonnassa löydämme sinulle hyvän akustiikkaratkaisun.

+49 2403 / 83830 - 22
maanantai – perjantai
klo 8.00 – klo 17.00

sales@aixfoam.fi
päivittäin klo 00.00 – 24.00

aixFOAM Shop

Tutustu aixFOAM-verkkokauppaamme ja löydä sopiva äänieristys: Vähemmän melua ja parempi akustiikka suoraan valmistajalta saatavilla ääniabsorbenteilla.

Etsi äänieristys
Callcenter user-circle logout