Asunnon äänieristys
Arkkitehtuuri ja sisustussuunnittelu eivät pelkästään vaikuta siihen, että omassa kodissaan viihtyy. Myös akustiikalla on merkittävä osa. Asuin- ja oleskelutilojen huoneakustiikka vaikuttaa huomattavasti kommunikointiin ja elämisen laatuun. Sitä voidaan parantaa käyttämällä äänenvaimennusta oikeissa paikoissa.
Rentoutua ja viihtyä kodissaan: Hyvä akustiikka vaikuttaa merkittävästi viihtymiseen ja lisää elämisen laatua. aixFOAM-absorbenteilla voidaan parantaa asunnon huoneakustiikkaa kohdistetusti.
Mikä on syynä asunnon huonoon akustiikkaan?
Huonoon tai epämiellyttävään huoneakustiikkaan on useimmiten kaksi eri syytä. Suora melu voi olla yksi häiriötekijä. Toiseksi epämiellyttävä jälkikaiunta tai liian pitkät jälkikaiunta-ajat voivat olla syynä.
Korkea melutaso asunnossa
Korkea melutaso tai myös äänenpainetaso kuvaa äänenvoimakkuutta, joka vallitsee jossakin tilassa. Jos se on hyvin korkea, äänistä tulee nopeasti rasitus. Tällöin melun lähde voi olla huoneen tai rakennuksen ulkopuolella. Äänekäs melu tulee naapurista tai liikenteestä. Mutta melun lähde voi olla myös rakennuksen sisällä. Esimerkiksi linkoava pesukone voi häiritä äänellään. Joka tapauksessa: Kun äänien lähde tunnetaan, voidaan aloittaa niihin suunnatut toimenpiteet äänen eristämiseksi tai vaimentamiseksi.
Jos asuntoa ei ole äänieristetty riittävästi, melusta tulee rasitus. Sopivilla aixFOAM-äänenvaimennuslevyillä ja -elementeillä kodistasi tulee viihtyisä paikka.
Epämiellyttävä jälkikaiunta ja pitkät jälkikaiunta-ajat asunnossa
Jälkikaiunta kuvaa, kuinka pitkäksi aikaa äänet jäävät huoneeseen sen jälkeen, kun äänilähde on kytketty pois päältä. Tätä aikajaksoa nimitetään jälkikaiunta-ajaksi. Nykyaikaisessa arkkitehtuurissa suositaan ulkonäöltään kauniita, mutta kovia materiaaleja, kuten lasia, betonia tai kovapuuta. Tällaiset pinnat heijastavat niihin osuvaa ääntä, lisäävät jälkikaiunta-aikaa ja pitävät huolen siitä, että äänet jäävät pysähdyksiin huoneeseen.
Jos huoneessa on paljon äänilähteitä, seurauksena on usein useampien taajuuksien päällekkäin meneminen. Siitä syntyy jonkinlainen ”äänipuuro”, mikä tekee kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä epämiellyttävää ja joskus melkein mahdotonta.
Kiinnittämällä seiniin ja kattoon ääntä absorboivia levyjä voidaan jälkikaiuntaa vähentää. Tällöin asunnon tai rakennuksen huoneakustiikka muuttuu paremmaksi.
Miten melua voidaan asunnossa tai rakennuksessa vähentää äänieristyksellä?
Äänen siirtymisen pysäyttämiseksi asunnon tai rakennuksen sisällä on äänilähde eristettävä. Tätä varten voidaan seiniin, kattoon ja lattiaan kiinnittää äänieristemattoja. Parhaiten tähän sopivat sileät levyt, joilla on suuri ominaispaino ja jotka ovat tarpeeksi paksuja, esim. akustiikkarouhepuristetta olevat äänenvaimennuslevyt.
Seinän ja katon äänieristys
Seinien ja katon äänieristyksellä voidaan estää, että äänet tunkeutuvat ulkoa huoneeseen tai rakennukseen. Mutta sillä voidaan estää myös äänien pääsy sisältä ulos. Tämä on järkevä ratkaisu ennen kaikkea silloin, kun halutaan välttää riidat naapurien kanssa tai kun esimerkiksi halutaan päästä eroon liikenteen aiheuttamasta melusta.
Erittäin hyviksi ovat tässä käytännössä osoittautuneet niin sanotut tila-tilassa-konseptit, joilla rakennuselementit erotetaan toisistaan. Tällä äänieristyksen menetelmällä estetään äänen siirtyminen seinien ja katon kautta eteenpäin. aixFOAM-tietoliitteeseemme ”Seinän ja katon äänieristys” olemme koonneet sinulle tärkeitä tietoja ja ohjeita näiden rakennuselementtien äänieristyksestä.
Seinien ja kattojen äänieristys pitää huolen siitä, että asunnossa tai rakennuksessa vallitsee rauha. Lue aixFOAM-tietoliitteestämme (Saksa) lisää seinien ja katon äänieristyksestä.
Lue lisää (Saksa)
Askeläänieristys – lattian äänenvaimennus
Askeläänieristyksellä on äänenvaimennuksen alueella aivan erityinen asema. Askelääni on runkoäänen erikoismuoto. Se ei synny siitä, että ilmaääni osuu kiinteään kappaleeseen ja liikkuu sitten sen läpi, vaan kahden kiinteän kappaleen kimmahduksesta vastakkain. Siten hiljaisiksi luullut askeleet voivat nopeasti tulla ärsyttäväksi kiusaksi alapuolella asuvalle naapurille.
Erityisesti nykyaikaisten parketti- ja laminaattilattioiden kohdalla voi lattian alle tuleva oikeanlainen eriste olla tärkeä ratkaisu. Siihen on olemassa erilaisia mahdollisuuksia. Lattian paineenjakautumiskerroksen alle voidaan asentaa rullatavaraa, mutta myös akustiikkarouhepuristelevyjä askeläänieristeeksi.
Ovien ja ikkunoiden äänieristys
Ikkunoiden ja ovien jälkikäteen tehtävä äänieristys muodostaa aivan erityisen haasteen. Toisin kuin rakennuksien massiiviset tiili- tai betoniseinät, nämä rakennuselementit alkavat helposti värähdellä ilmaäänen (kadulta tuleva melu, musiikki, jne.) osuessa niihin. Tällöin ne alkavat johtaa ääntä. Ääniabsorbenttien jälkiasennus voi tässä olla hyvä vaihtoehto suhteellisen kalliille äänieristysikkunoille ja -oville. aixFOAM-tietoliitteestämme löydät yksityiskohtaisia kuvauksia ikkunoiden ja ovien äänieristyksestä sekä ohjeen itse tehtävää asennusta varten.
Miten ääniabsorbentit voivat parantaa akustiikkaa asunnossa tai rakennuksessa?
Akustiikkavaahtomuovia olevat ääniabsorbentit sopivat erinomaisesti parantamaan asunnon tai rakennuksen huoneakustiikkaa. Huokoisten absorbenttien materiaali sallii ääniaaltojen tunkeutumisen syvälle akustiikkaelementtien sisään. Näin se imee itseensä häiritsevät taajuudet.
Kun absorbentteja kiinnitetään koviin pintoihin, kuten seiniin ja kattoon, jälkikaiunta vähenee kohdistetun äänenvaimennuksen ansiosta. Tässä riittää tavallisesti, että 20 – 30 % huoneen seinäpinta-alasta peitetään absorbenteilla äänentason laskemiseksi ja miellyttävän ympäristön luomiseksi.
Tiedämme lisäksi kokemuksesta, että äänenvaimennuksessa kannattaa toimia vaiheittain ja tunnustella, milloin huoneakustiikka kuulostaa parhaalta mahdolliselta. Tällä estetään liiallinen vaimennus ja siten epämiellyttävän keinotekoinen akustiikka, mutta myös säästetään rahakukkaroa.
Seinään ja kattoon tarkoitettujen perinteisten akustiikkalevyjen ohella myös akustiikkapurjeet tai vapaasti seisovat akustiikkaelementit tarjoavat yhden vaihtoehdon lisää sisätilojen äänenvaimennukseen.
aixFOAM-ääniabsorbenttien hyviä puolia ei ole vain niiden tehokkuus, vaan myös niiden tyylikäs muotoilu. Eri väreinä, muotoina ja asennusvaihtoehtoina ne tuovat hyvänolon akustiikan kotiisi.
Akustiikka kohtaa muotoilun: Siksi aixFOAM-äänenvaimennus on paras valinta asuintiloihisi.
Jotta akustiikka olisi paras mahdollinen viihtymisen ja rentoutumisen suhteen, tarvitset ammattimaisen kumppanin äänenvaimennuksen alalta. Valmistamme 60 vuoden kokemuksella korkealaatuisia ääniabsorbentteja ”Made in Germany” ja tiedämme, mikä on tärkeää hyvässä huoneakustiikassa. Tuotteidemme jatkuvalla kehittämisellä ja pitämällä korvat auki asiakkaidemme tarpeille, olemme onnistuneet yhdistämään tehokkaat ääniabsorbentit kauniiseen muotoiluun.
Äänenvaimennus
paras äänen
absorptio
Pinnat
profiilien
valikoima
Värin valinta
toiveen mukaan
Asennus
useita
vaihtoehtoja
aixFOAM-äänenvaimennus ei merkitse vain vähentynyttä melua ja parempaa sointia, vaan myös lukuisia muoto- ja värivaihtoehtoja. Ne tuovat täydellisen akustiikan lisäksi näyttävän osan kotisi sisustukseen. Valitse useammasta pintaprofiilista ja palosuojaluokasta suosikkisi ja ryhdy itse sisustusarkkitehdiksi innovatiivisten asennusvaihtojemme avulla. Kauniit alumiinikasetit sekä köysi- ja ripustusjärjestelmät ovat täydellinen lisä valitsemiisi akustiikkalevyihin. Näin saat sitä jotain huoneen ulkonäköön. Luonnollisesti saat äänenvaimennusmattomme myös kätevällä liimapinnalla varustettuina. Helppoa asennusta ja täydellisesti pitävää.
Nyt kun olet harkitsemassa asiaa: Hae täydellinen äänenvaimennus kotiisi!
Valitse nyt verkkokaupastamme sopiva äänenvaimennus asuintiloihisi ja hanki hyvänolon akustiikka kotiisi. Tai anna alan suunnittelijoidemme neuvoa sinua maksutta: Me autamme sinua löytämään parhaan mahdollisen äänenvaimennuksen juuri sinun käyttötarkoitukseesi. Niin halutessasi saat meiltä projektiisi myös yksilölliset ja mittatilaustyönä valmistetut äänenvaimennusratkaisut ja ääniabsorbentit – ota yhteyttä palvelutiimiimme.
Ammattimaiset aixFOAM-suunnittelijat ovat käytettävissäsi. Soita tai lähetä meille sähköpostia.
Ilmainen neuvonta
Täältä löydät äänenvaimennustuotteet asuintiloihin tai rakennukseen.
Tuotteet