Haku
aixFOAM kattoabsorberit päiväkodissa

Äänenvaimennus/meluntorjunta koulussa ja päiväkodissa

Jalkojen vikkelää kipitystä, iloista naurua, riehakasta huutoa. Lasten maailma on äänekästä ja värikästä. Oli sitten kyseessä musiikki, meluisat roolileikit cowboyna tai intiaaneina tai lattiaa pitkin jyrisevä leikkiauto – missä on lapsia, siellä on elämää ja siten myös usein meteliä. Päiväkodeissa ja kouluissa vallitsee monesti erittäin korkea melutaso, joka voi ajan mittaan käydä yhtä lailla lasten kuin kasvattajien ja opettajien hermoille.

Melukierteen syntyminen

Rakennustekniikkaan tai sisustukseen liittyvät olosuhteet, kuten seinien, kattojen tai taulujen ja huonekalujen kovat ja sileät pinnat heijastavat ääntä lukuisten eri äänilähteiden lisäksi ja vaikuttavat siten osaltaan huonon huoneakustiikan syntymiseen. Seurauksena on pitkät jälkikaiunta-ajat, jotka vaikeuttavat puheen ymmärtämistä. Tämä edistää niin sanottua ”Lombard-ilmiötä”.

Lombard-ilmiö kuvaa havaintoa siitä, että puhuja korottaa taustamelussa omaa äänenvoimakkuuttaan ja useimmiten myös äänensävyään, koska korkeat taajuudet tunkeutuvat helpommin häiriömelun läpi. Tämä puolestaan johtaa siihen, että melutaso nousee edelleen ja syntyy suoranainen melukierre. Lakkaamaton melu ei lisää vain stressiä, vaan myös kuulon tai sydän- ja verenkiertovaivojen terveysriskiä.

Standardin DIN 18041 mukainen ääneneristys

Päivähoito- ja opetustiloja koskee muun muassa vuonna 2016 muokattu standardi, DIN 18041, jonka otsikkona on ”Hörsamkeit in Räumen – Anforderungen, Empfehlungen und Hinweise für die Planung” (puheen erotettavuus huoneissa – vaatimukset, suositukset ja suunnittelua koskevat ohjeet). Siinä on hyviä lähtökohtia sellaisten huoneiden suunnittelusta, joissa toisten kuuleminen ja ymmärtäminen sekä myös oppiminen ja opettaminen ovat tärkeitä asioita. Hyvällä kuuluvuudella on muitakin ratkaisevia etuja. Esimerkiksi vieraan kielen käyttäminen ja keskittynyt työskentely onnistuvat tällöin helpommin. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että muistamiskyky huononee melussa yli 20 %!

Äänenvaimennuksella vähemmän melua luokkahuoneessa/leikkitiloissa

Melun vähentämiseksi on kouluissa ja päiväkodeissa asennettava jälkikäteen äänenvaimennusta edistäviä ratkaisuja. Niillä voidaan vähentää jälkikaiuntaa huoneessa ja parantaa puheen ymmärtämistä. Ihanteelliset jälkikaiunta-ajat vaihtelevat aina sen mukaan, millaisesta paikasta on kyse.

Yleisesti pätee: Mitä enemmän huoneessa annetaan arvoa puheelle ja viestinnälle, sitä lyhyempi tulee optimaalisen jälkikaiunta-ajan olla. Siten jälkikaiunta-aikojen on esimerkiksi opetustiloissa oltava kaikkein pienimmillään. Sen jälkeen tulevat keskustelutilat, musiikkitilat ja urheiluhallit, joissa puheen ymmärrettävyydellä on vähemmän merkittävä osa.

Ääniabsorbenttien helposti toteutettavalla seinä- ja kattoasennuksella voidaan jo saada hyviä tuloksia. Siten laajakaistavaimentimena valmistettava akustiikkakatto vähentää tuntuvasti melua. Sillä voidaan saavuttaa jo koko haluttu ääntä vaimentava vaikutus. Erittäin hyviksi ovat käytännössä osoittautuneet aixFOAM-levymme FLAT Plus ja neliömäinen SMOOD Plus.

Tehokkaan äänenvaimennuksen aikaan saamiseksi on suositeltavaa, että vähintään 20 – 30 % heijastavista katto- ja seinäpinnoista on varustettu ääntä absorboivilla levyillä. Mitä lähempänä kattoa seinillä olevat absorbentit ovat, sitä suurempi akustinen vaikutus on. Lisäksi opetustyössä kannattaa puhujaan nähden vastakkainen seinä varustaa ääniabsorbenteilla, jolloin puheen ymmärrettävyys on parhaimmillaan.

Ääneneristys ja palosuojaus kouluissa ja päiväkodeissa

Kouluja ja päiväkoteja koskee, kuten kaikkia julkisia rakennuksia, usein erittäin korkeat paloturvallisuusmääräykset. Saksassa se on ennen kaikkea paloturvallisuusasetus DIN4102 B1. Nämä määräykset ovat tärkeitä ja voivat tositilanteessa pelastaa henkiä. aixFOAM-ääniabsorbentitkaan eivät ole vain eri väreinä ja paksuuksina saatavia, vaan paloturvallisuutta koskevien vaatimuksien täyttämiseksi ne ovat saatavissa myös eri palosuojaluokissa. Ääniabsorbenteissamme, joissa on merkintä ”MH”, kuten esim. SMOOD Plus tai FLAT Plus, on liekkisuojaus Plus ja niillä on erinomainen kuuman- ja liekinkestävyys.

Valitettavasti emme valmistajana saa antaa sinulle mitään suosituksia palosuojaluokan valinnasta. Siksi neuvomme sinua ottamaan jo etukäteen selvää omia tilojasi koskevista paloturvallisuusmääräyksistä. Autamme sen jälkeen sinua sopivan äänenvaimennuksen valinnassa.

Helppo asennus ja leikittelevä design

aixFOAMin valikoimaan kuuluu haitta-ainetarkastettuja ja Öko-Tex-sertifioituja akustiikkalevyjä, jotka sopivat erityisesti juuri lapsille ja nuorille tarkoitettuihin tiloihin. Ääniabsorbentimme ovat saatavissa eri asennusvaihtoehtoina. Niiden asennus seinälle tai kattoon sujuu siten muutamassa helpossa vaiheessa. Levyjen taustapuolessa olevan liimapinnan ansiosta niiden asennus on yhtä helppoa kuin tarran kiinnitys. Yksityiskohtaisen kuvauksen liimapintaisista akustiikkaelementeistämme olemme koonneet sinulle liitteeseemme ”aixFOAMin itseliimautuva ääneneristys – edut ja asennus”.

Meluntorjunta kouluissa ja päiväkodeissa - Akustiset elementit äänieristykseen
Meluntorjunta kouluissa ja päiväkodeissa

Tutustu koulujen ja päiväkotien äänenvaimennukseen sopiviin akustiikkaelementteihimme

Täältä löydät äänenvaimennuksen, joka sopii erityisesti kouluihin ja päiväkoteihin, sekä asiakkaidemme kuvia, joista voit saada inspiraatioita. aixFOAM-levyt parantavat luokkahuoneen ja leikkitilojen huoneakustiikkaa ja siten keskittymistä ja oppimista.
Löydä ääneneristys

Ulkonäöltä ja akustiikalta kaunista aixFOAM-ääneneristyksellä

Perinteisten seiniin ja kattoon kiinnitettävien elementtien lisäksi löydät aixFOAM-verkkokaupastamme myös valikoiman riippuvia kattopurjeita ja vapaasti lattialla seisovia akustiikkapylväitä, jotka yhdistyvät tyylikkäästi huoneen ilmeeseen.

Ennen kaikkea lapsille kehittämämme eriaiheiset ja huopapintaiset äänenvaimennuslevyt parantavat huoneakustiikkaa ja saavat hyvälle mielelle. Useita eri värejä – minkä niistä valitset: virtahepo, perhonen, pilvi tai sydän.

Mutta eivät pelkästään nämä eri hahmoja esittävät absorbentit ole todellisia katseenvangitsijoita: Myös klassiset äänenvaimennuslevyt, kuten pyramidivaahtomuovimme GIZA Plus tai huopapintainen design-absorbentti FELT, voivat luovasti sijoitettuna ja eri väriyhdistelminä herättää hämmästystä niin pienissä kuin suurissa.

Ääneneristyksen asiantuntijat tukenasi

Korkealaatuisten akustiikkavaahtomuovien valmistajana, jolla on 60 vuoden kokemus, tunnemme mitä parhaiten kaiken äänenvaimennuksesta. aixFOAM-verkkokaupan tuoteluokkaan ”Koulut/päiväkodit” olemme koonneet valikoiman ääniabsorbentteja, jotka sopivat kouluihin ja päiväkoteihin, sekä joukon asiakkaiden kuvia, jotka voivat inspiroida sinuakin. Luonnollisesti tiedämme, että äänenvaimennus on aina hyvin yksilöllistä ja vaikea teema, eikä yksikään projekti ole samanlainen. Siksi olemme mielellään tukenasi, jos niin haluat, ja autamme sinua puhelinneuvonnassa sopivien akustiikkaelementtien valinnassa – ja tietenkin maksuttomasti.

Tarvitsetko apua?
Yhteystiedot kysymyksiä varten

Soita meille tai lähetä meille sähköpostia. Ammattimaisten suunnittelijoidemme maksuttomassa neuvonnassa löydämme sinulle hyvän akustiikkaratkaisun.

+49 2403 / 83830 - 22
maanantai – perjantai
klo 8.00 – klo 17.00

sales@aixfoam.fi
päivittäin klo 00.00 – 24.00

aixFOAM Shop

Tutustu aixFOAM-verkkokauppaamme ja löydä sopiva äänieristys: Vähemmän melua ja parempi akustiikka suoraan valmistajalta saatavilla ääniabsorbenteilla.

Etsi äänieristys
Callcenter user-circle logout